Jasmin Kallio

Heippa kaikki,
Olen Jasmin Kallio, -01 syntynyt esteratsastaja Kirkkonummelta. Olen harrastanut ratsastusta kohta 15 vuotta ja kilpaillut 10 vuotta. Aktiivisen kilpailu-uran aloitin noin 12-vuotiaana, kun perheeni osti minulle hienon pikkuponin nimeltään Snowflake. Siitä lähti minun tieni Pikkuponicupin kautta Future Chalengessa kisaamiseen. Matkalla on saavutettu mm: Ponien Suomenmestaruus, Pikkuponien pronssimitali, Poni GP:n voitto, Junioreiden Halli-SM pronssi, PM edustuksia ja kansainvälisiä sijoituksia.

Tällä hetkellä opiskelen Latviassa eläinlääketieteellisessä ja mukanani on ykköstykkini Luigi. Luigi on isästä Lordanos ja äidin isästä Zeus. Hän on 2008 syntynyt Hannover ruuna. Lempinimeltään “Leevi” on kokenut estehevonen ja hypännyt ennen minua aina 150 cm asti. Leevi tuli meille 2019 heinäkuussa ja on ensimmäisestä päivästä lähtien valloittanut jokaisen sydämen. Hän on luonteeltaan sympaattinen ja rauhallinen, erittäin helppo käsitellä ja kokemuksensa ansiosta toimii erilaisissa tilanteissa todella hyvin. Luigilla ollaan treenattu ahkerasti ja olen saanut luvan kisata Latvian kansallisia, joten katseet on kovasti kisoissa.

 

Katseet ovat myös tulevaisuudessa, perheemme kahdessa varsassa. Heistä nuorempi on v 2021 syntynyt tamma Callestina (Cornets Cloud X Bacardi). Hänen emänsä on kisannut 145 -luokkiin asti ja tuottanut jo saman tasoisia hyppääjiä. Nuorempi on lempinimeltään Stiina ja hän on todella seurallinen ja utelias kaveri, joka kerjää rapsutuksia ja huomiota. Uskon, että hänestä tulee aikaluokka hevonen, joka taistelee joka askeleella ratsastajan puolesta. 

Stiina on myös parhaita kavereita meidän toisen nuoren Heartbreaking Windoctro kanssa. Bebe on 2020 syntynyt ruuna, jonka isä Whisper on Heartbreakerista ja emä Akiko Abacosta. Stiinaan verrattuna Bebe on herkkä ja hillitty. Todella suloinen tapaus, aina kuuntelee ihmistä ensin. Uskoisin, että Bebestä tulee tasainen, turvallinen ja rakenteensa puolesta kevyt ratsastaa. Tulevaisuudessa nähdään, menikö veikkaukseni edes ähelle oikeaa. Sehän näissä nuorissa on parasta, nähdä kehitys ja olla osana sitä!

 


Meidän elämää pääsee seuraamaan instagramista @jasmin.kallio jossa nämä kaikki hevoset esiintyvät.

Olen todella onnellinen ja innoissani päästessäni mukaan Aino Teamiin. Tämänkaltaisia mahdollisuuksia on harvassa, kiitos siis tästä.
Toivotaan, että kilpailukausi on ehjä ja kelit hyvät!
-Jasmin


Jätä kommentti

Huomaathan että kommentit tarkastetaan ennen julkaisua